Rintamaan vuoro Suomen ympäristökeskuksen päivystäjänä oli alkanut perjantaiaamuna ja kestäisi viikon. Päivystäjän repussa hänellä oli kaikki, mitä hän tarvitsi, jos jotain tapahtuisi viikonloppuna.
Tarkastaja Rintamaa teki päivystäjän vuoroja neljättä vuotta. Sinä aikana puhelin oli soinut monta kertaa. Joulukuisena yönä vuonna 2010 hollantilainen rahtialus ajoi karille Rauman edustalla. Painolastitankki repesi, pumput olivat jäässä, ja 170-metrisen aluksen pelättiin uppoavan ja polttoaineen vuotavan mereen. Rintamaa oli hälyttänyt öljyntorjunta-alukset. Laiva oli tiukasti karilla, mutta muuten selvittiin säikähdyksellä.
Artikkeliin liittyvät
Tänäkin aamuna puhelin oli soinut kello 7.03. Rahtialus oli saanut pohjakosketuksen Inkoon edustalla, mutta polttoainetta ei ollut vuotanut.Pieniä juttuja ja läheltä piti -tilanteita sattui joka viikko. Aika usein soitettiin, että jossain oli päässyt vesistöön muutama sata litraa öljyä. Sellaiset hoidettiin rutiinilla. Mutta aina pelättiin, koska tapahtuisi jotain isoa, kuten öljytankkerionnettomuus Suomenlahdella.
Sellaisen varalle Rintamaa oli koulutettu.
Oli lauantai-iltapäivä 20. lokakuuta vuonna 2012. Ulkona oli muutama aste lämmintä. Suomalaiset tungeksivat marketeissa viikonlopun ruokaostoksilla. Kuntavaaliehdokkaat kampanjoivat, sillä vaaleihin oli enää viikko.
Rintamaan lauantaipäivä Keravan Saviolla jatkui tavanomaisesti kotiaskareilla. Illalla tele-visiosta tulisi Uutisvuoto, vieraina Ina Mikkola ja Jope Ruonansuu.
Säiliöalus M/T Lovina odotti Koiviston öljysataman laiturissa Venäjällä. Musta neste syöksyi pitkin valtavaa putkispagettia lastisäiliöihin. Satatuhatta tonnia raakaöljyä. Sellaisen lastin pumppaaminen öljytankkeriin kestää parikymmentä tuntia. Koivistossa Suomenlahden rannalla, sata kilometriä Pietarista Suomen suuntaan, kaikki toimi jämptisti.
Öljy oli Russian export blendiä, keskiraskasta venäläistä vientilaatua, jota ostivat kaikki eurooppalaiset jalostamot, myös Nesteen jalostamot Porvoossa ja Naantalissa. Se on halvempaa kuin Pohjanmerestä pumpattava Brent-laatu, ja siinä on enemmän rikkiä.
Russian export blend on sekoitus venäläisistä raakaöljyistä, joita porataan kaukana Länsi-Siperian ja Uralin kentillä. Sieltä se kulkee tuhansien kilometrien matkan putkissa halki taigan tänne Koivistoon eli Primorskiin, Venäjän suurimpaan öljysatamaan.
Häkellyttävät 250-metriset öljytankkerit ilmestyivät Koiviston vesille vasta 2000-luvun alussa. Sitä ennen Venäjällä ei ollut raakaöljyn vientisatamaa Suomenlahdella. Koiviston avajaiset olivat presidentti Vladimir Putinille mieluinen työtehtävä: Primorskin ansiosta suurvalta Venäjän öljynvienti ei enää ollut Viron, Latvian ja Liettuan oikkujen varassa.
Koiviston jälkeen Suomenlahden etelärannalle oli valmistunut Ust-Lugan satama. Nyt sinnekin johti Transneft-yhtiön uusi öljyputki.
M/T Lovina oli yksi niistä Aframax-luokan tankkereista, joita oli alkanut liikkua Suomenlahdella. Sillä oli pituutta 243 metriä ja leveyttä 42 metriä, eli se oli 40 metriä ruotsinlaiva Silja Serenadea pitempi. Kun tuon kokoinen siluetti ilmestyi Suomenlahden eteläiseen horisonttiin, se herätti kunnioitusta – ja pelkoakin.
Suurta öljyonnettomuutta on pelätty pitkään. Sellainen on vain ajan kysymys, sanotaan. Itämeri on matala ja erityisen haavoittuva, ja pohjoinen luonto on herkkää. Pitkän ja kapean Suomenlahden rannikko on myös hyvin rikkonainen. Pilalla voisi olla määrättömästi mökkirantoja.
Lokakuun aurinko oli jo matalalla, kun M/T Lovina lauantaina iltapäivällä noin kello 15:n aikaan irrotti köydet Koiviston sataman laiturista. Matka Britannian itärannikolle Southwoldiin veisi viisi vuorokautta. Sen aikana alus ohittaisi Haminan ja Kotkan, leikkaisi Helsingin eteläpuolella vilkkaan Tallinnan-väylän paikassa, jossa idän öljy ja etelän kalja kohtaavat. Sitten se suuntaisi eteläiselle Itämerelle ja pujottelisi Tanskan salmien kautta Pohjanmerelle.
Aluksen päällikkö lähetti meriliikenteen ohjauskeskukseen Pietariin ilmoituksen, jonka mukaan laivan lastina oli 100?216 tonnia raakaöljyä. Miehistön vahvuus oli 25.
Tuon kokoista lastia kuljettamaan tarvittaisiin 2505 säiliöautoa. Perä perään ajettuina niistä muodostuisi yli 60 kilometrin letka.
Sellainen määrä öljyä oli nyt lähdössä yötä vasten Suomenlahdelle.
Öljylasti painoi M/T Lovinan kölin 15 metrin syvyyteen. Venäläinen luotsi saattoi alusta alkumatkan ja ilmoitti lopuksi tavalliseen tapaan, että Suursaaren luona pitää ottaa syväväylä, deep water route.
Lauantai-iltapäivä vaihtui illaksi.
Lovina on vuokratyöhevonen, joka rahtaa raakaöljyä sellaisille jättiläisille kuin Shell ja Repsol. Puolitoista viikkoa aikaisemmin se oli käynyt Liverpoolissa, elokuussa Meksikonlahdella. Oli se käynyt Australiassa ja Kanadassakin: verkossa on laivaharrastajien valokuvia Lovinasta oopperatalon edustalla Sydneyssä, Bosporinsalmen siltojen alla Istanbulissa ja sitten taas Helsingborgissa taustallaan kirpeänvihreä ruotsalaismetsä.
Öljytankkereilla on kova kilpailu lasteista. Joskus miehistö saa tietää seuraavan määränpään vain päiviä aikaisemmin. Joskus lastia taas pitää odotella päiväkausia. Sekään ei ole tavatonta, että öljylasti vaihtaa omistajaa matkan aikana.
Maailmassa on tuhatkunta sellaista alusta, jotka voivat kuljettaa öljyä Suomenlahdella. Talvella sopivia aluksia on tarjolla vähemmän jääluokkamääräysten takia ja niiden vuokrahinnat saattavat olla moninkertaiset.
M/T Lovina oli valmistunut vuonna 2005 shanghailaisella telakalla, ja sen rakentamista oli valvonut tunnettu laivojen luokituslaitos American Bureau of Shipping. Alus oli hyvässä kunnossa. Laivojen satamatarkastuksia tekevän Paris MoU:n rekisterien mukaan Lovinassa oli havaittu pieniä puutteita pari vuotta aikaisemmin, mutta viime tarkastuksista se oli selvinnyt moitteitta.
Lovina kulki Kreikan lipun alla, ja sitä operoi TMS Tankers, jonka pääkonttori on Ateenassa. Yhtiöllä oli nelisenkymmentä öljytankkeria, ja ne kulkivat Kreikan, Maltan ja Liberian lipun alla. TMS Tankersin omisti George Economou ja hänen siskonsa – Economousta tiedetään, että hänellä on kreikkalaiseksi vaaleat hiukset ja siniset silmät ja Kreikan toiseksi suurin kauppalaivasto.
Pimeällä merellä M/T Lovina ohitti majakan Suursaaren eteläkärjessä.
Suomalaiskodeissa televisiossa alkoi Uutisvuoto. Saunottiin, oluttölkit sihahtelivat.
Päivällä pohjoisesta puhaltanut heikko tuuli oli kääntynyt itään. Avomerellä oli vanhaa aallokkoa, ja suurimmat aallot olivat keskimäärin metrin kahden korkuisia. Yöksi ennustettiin sadetta.
Sitten, kello 22.14, Lovina muutti kurssiaan. Se kääntyi pois siltä pari kilometriä leveältä kaistalta, jota se oli siihen saakka kulkenut.
Aluksen päällikkö oli valinnut pienemmille laivoille tarkoitetun vanhan väylän. Se johti Suursaaren länsipuolella olevan karikon yli: matalikolla oli merikortin mukaan vettä vain 13,6 metriä.
Se oli puolitoista metriä vähemmän kuin täydessä lastissa kulkeva Lovina tarvitsi. Syyskuun alusta matalikko oli merkitty merikarttoihin kieltoalueeksi, jonne sai ajaa vain hätäankkuriin.
Mitä Lovinan kapteeni ajatteli?
Halusiko hän säästää polttoainetta oikaisemalla, vai oliko hän vain huolimaton?
Kello oli 22, ja liikenteenohjaajien vuoro oli vaihtumassa. Päivävuorolaiset tekivät lähtöä, yövuorolaiset olivat asettuneet mukaviin toimistotuoleihin tietokonenäyttöjensä eteen. He istuisivat näissä tuoleissa puoli vuorokautta, aamukymmeneen asti. Työrytmiin kuului neljä yövuoroa ja sitten kuusi vapaapäivää.
Yksi yövuorolaisista oli Matti Korhonen. Se ei ole hänen oikea nimensä, sillä viranomaiset eivät halua hänen esiintyvän tässä omalla nimellään.
Korhosen tehtävä tänä yönä oli valvoa laivaliikennettä Suomenlahden kansainvälisellä merialueella yhdessä kollegansa kanssa. Venäjälle, Virolle ja Suomelle on määritelty Suomenlahdesta omat valvonta-alueet. Helsinki Trafficin vastuualue ulottui Suursaaren luota Saarenmaalle.
Se on pitkä ja leveä siivu avomerta.
Korhonen, kuten kaikki meriliikenteen ohjaajat, on taustaltaan merenkävijä. Pitää olla merikapteenin tai perämiehen paperit, puolen vuoden erikoiskoulutus, englannin tasokokeen suoritus ja psykologin puoltava lausunto ennen kuin pääsee valvomoon istumaan.
Hämärä huone oli siisti, pöydillä lojui niukasti tavaroita. Tietokoneiden tuulettimet humisivat. Tilaa valaisivat vain pöytälamput, kymmenien koneiden näytöt ja seiniä kiertävät suuret kuvaruudut. Niistä näki joka ikisen Hangon ja Haminan välillä liikkuvan aluksen kuin tietokonepelistä.
Laivoja oli paljon. Suomenlahdella on koko ajan liikkeellä ainakin kolmesataa rahti-, säiliö- tai matkustaja-alusta – kesäisin jopa viisisataa. Joka päivä matalalla ja karikkoisella lahdella kulkee parikymmentä säiliöalusta.
Laivoja liikkuu jo yhtä tiuhaan kuin Malesian ja Indonesian välisessä Malakansalmessa, jota on perinteisesti pidetty erityisen vaarallisena navigointipaikkana.
Ruuhkaisinta on öisin. Liikenne vilkastuu iltakahdeksan jälkeen ja jatkuu aamuun, jolloin ruotsinlaivat kiinnittyvät Helsingin Eteläsatamaan.
Venäjältä laivattavasta öljystä jo puolet kulkee Suomenlahden kautta. Viime vuonna Suomenlahdella liikkui jo yli 150 miljoonaa tonnia öljyä. Se tarkoittaa 1500:aa Lovinan kokoista laivaa.
Vuoteen 1995 verrattuna Suomenlahdella kulkevan öljyn määrä on kahdeksankertaistunut.
Edellisestä vaaratilanteesta oli kuukausi: Bahaman lipun alla purjehtinut 249-metrinen öljytankkeri Kyeema Spirit ajoi karille Viron rannikolla syyskuussa 2012, kun alusta yritettiin siirtää vaikeassa säässä. Lastia ei onneksi ollut.
Korhonen tarkkaili monitoreitaan. Tuolla öljy kulki pimeällä merellä. M/S Lovina näkyi jo ruudulla, mutta se oli vielä Venäjän aluevesillä.
Vasta kun se tulisi Suomen puolelle, Korhonen napsauttaisi hiirellään sen kuvaa tietokoneen ruudulla. Silloin Venäjän lippu muuttuisi Suomen lipuksi ja hän ottaisi aluksen valvontaansa.
Timo Junttila
Merikartassa Suursaaren länsipuolen matalikon kohdalla lukee sand gravel pebbles boulder. Hiekkaa, soraa, kiviä, siirtolohkareita.
Meri on 30–60 metriä syvä, mutta tässä kohtaa pohjoinen peruskallio yhtäkkiä kohoaa kymmeniä metrejä, ja keskellä avomerta on karikko. Matalimmassa kohdassa on vain 13,6 metriä vettä.
Juuri tässä paikassa ajoi karille kreikkalainen öljytankkeri M/S Propontis kahden aikaan yöllä helmikuussa 2007. Se oli matkalla Primorskin satamasta Rotterdamiin, ja lastina oli satatuhatta tonnia raakaöljyä, saman verran kuin Lovinalla.
Propontiksen kreikkalainen päällikkö ilmoitti haverista ainoastaan varustamolleen – on kuulemma tyypillistä, että kun merellä sattuu jotain ikävää, viranomaisia vältellään. Varustamo välitti sitten tiedon Neste Oilille, joka informoi Suomen viranomaisia nelisen tuntia karille ajon jälkeen.
Matalikko raapi Propontiksen runkoa pahoin. Kun sukeltajat kävivät tutkimassa sitä, he löysivät useiden neliömetrien kokoisia repeämiä. Kaksoispohjan ansiosta aluksen öljysäiliöt olivat kuitenkin ehjiä. Karikko sattui osumaan sellaiseen kohtaan laivaa, ettei lastitankin seinämä vaurioitunut. Ulomman ja sisemmän pohjan välistä löytyi kuitenkin muun muassa pikkuauton kokoinen kivenlohkare. Erään tiedon mukaan repeämä oli kymmenen sentin päässä öljysäiliön pohjasta.
Kun Merenkulkulaitos kuuli aluksen päällikköä, tämä oli vähäsanainen. Sen verran saatiin selville, että kapteeni oli ajanut saman matalikon halki ainakin kahdesti.
Kaksoispohjat ovat tulleet pakollisiksi vähitellen. Vuonna 2015 merillä ei pitäisi liikkua enää ainuttakaan yksirunkoista öljytankkeria. Itämerelle niitä ei ole päästetty vuoden 2010 jälkeen.
Mutta jos törmäys on raju, edes kaksoispohja ei suojaa öljyonnettomuudelta.
Kello 22.15 liikenneohjaaja Korhonen vilkaisi M/T Lovinaa tietokoneensa näytöllä. Alus oli yhä Venäjän puolella, mutta sen kuvake oli keikahtanut oudosti vinoon.
Lovina oli muuttanut kurssiaan. Se ajoi kohti Suursaaren länsipuolella olevaa matalikkoa.
Korhonen alkoi seurata laivaa.
Keravan Saviolla ympäristökeskuksen päivystäjä Jari Rintamaa oli käymässä yöpuulle. Hän tarkisti kännykän ja kirjoitti päivystäjän päiväkirjaan: "Ei viestejä eikä vastaamattomia puheluita."
Hän varmisti, että puhelimen soittoääni oli täysillä, ja asetti sen yöpöydälle. Sitten hän sammutti rivitalon yläkerran makuuhuoneesta valot.
Kello oli 22.20.
Kaikki tähän asti kerrottu tapahtui lauantaina lokakuun 20. päivänä vuonna 2012. Kaikki, mitä tästä eteenpäin kerrotaan, on kuvitelmaa. Olosuhteet ovat kuitenkin todellisia, ja juuri nämä ihmiset olivat tuolloin päivystysvuoroissa. Tapahtumat perustuvat asiantuntijoiden haastatteluihin ja tietokonemalleihin, joilla on tätä kirjoitusta varten selvitetty, kuinka öljy olisi kulkeutunut vuoden 2012 lokakuun todellisten säätietojen perusteella.
Lovinan tumma hahmo halkoo mustaa merta Suursaaren luona. Aluksella on nopeutta noin 12 solmua. Yhtäkkiä koneiden tasaisen jyskeen leikkaa raastava, kirskuva ääni. Kivinen merenpohja raapii ja repii aluksen teräsrunkoa kymmenien metrien matkalta.
Teräs vääntyy, rutistuu, repeää.
Lovina jatkaa kuitenkin matkaansa vielä monta mailia ennen kuin se pysähtyy, koska sen massa on niin valtava.
Avomerellä on pimeää.
Aaltojen pinnalle alkaa nousta mustaa öljyä.
Törmäys on ollut niin raju, että yhteen Lovinan lastisäiliöistä on tullut repeämä, vaikka aluksen sisäpohja on pari metriä ulkopohjaa korkeammalla. Säiliön on voinut rikkoa kivi, tai sitten metalliin on tullut särö, kun sisempi pohja on taipunut törmäyksen voimasta.
Kun 250-metrinen tankkeri ajaa karille yli kymmenen solmun nopeudella, sen teräsrakenteet rutistuvat kasaan kuin paperi. Kaksoispohja on tarkoitettu kestämään hallittua törmäystä, jossa aluksen nopeus on pieni.
Lovina ei aja karille hallitusti.
Valtava tankkeri seisoo hiljaa paikallaan. Musta alue sen ympärillä suurenee nopeasti.
Mereen päässyt öljy pyrkii vettä kevyempänä pintaan. Vedenpaine hidastaa öljyvuotoa jonkin verran, ja lopulta syntyy uusi tasapainotila, minkä jälkeen vuoto lakkaa.
Mutta siihen menee useita tunteja. Koko sen ajan Suomenlahteen valuu tonneittain venäläistä raakaöljyä.
Lauantai-iltana kello 22.40 Nokian tuttu soittoääni livertää keravalaisen rivitalon makuuhuoneessa. Ympäristökeskuksen tarkastaja Jari Rintamaa säpsähtää hereille ja hamuaa puhelimen yöpöydältä.
Soittaja on alusliikennekeskuksen Korhonen. Rintamaa sytyttää lukuvalon, asettaa silmälasit nenälle ja ottaa pöydältä lehtiön ja kynän.
Korhonen on kuullut Lovinan hätäkutsun VHF-kanavalta. Hän on soittanut ensimmäiseksi meripelastuskeskukseen. Miehistö ei ilmeisesti ole vaarassa, mutta kapteenin mukaan alus on vaurioitunut ja vuotaa jonkin verran raakaöljyä. Sen takia Korhonen on soittanut seuraavaksi ympäristökeskuksen päivystäjälle.
"Oletko ihan varma?" Rintamaa kysyy.
Kukaan ei vielä tiedä, kuinka pahasti Lovinan lastisäiliöt ovat vaurioituneet. Säiliöt ovat tankkereissa yleensä peräkkäin ja kaksi rinnakkain. Jos yksi lastisäiliö on rikki, mereen voi valua 15 000 tonnia raakaöljyä.
Se on kuusi kertaa niin paljon öljyä kuin venäläisestä säiliöaluksesta Antonio Gramscista pääsi Itämereen helmikuussa 1979. Se on Itämeren toiseksi suurin öljyonnettomuus – suurin on Globe Asimin haveri Liettuassa vuonna 1981, jolloin mereen pääsi 16 000 tonnia raakaöljyä.
Neuvostoliitto salasi Antonio Gramscin vuodon, kunnes puolitoista viikkoa myöhemmin eräästä suomalaisaluksesta huomattiin, että Saarenmaan luona ajelehti suuri öljylautta. Kuukauden kuluttua se oli hajonnut kymmeniksi pienemmiksi lautoiksi. Kunnollista kalustoa sen keräämiseen ei ollut, sillä vuonna 1979 öljyn kuljetus Itämerellä oli vähäistä. Suureen onnettomuuteen ei ollut varauduttu.
Antonio Gramscista tiedetään vuotaneen ainakin 5000 tonnia raakaöljyä. Osa siitä lähestyi keväällä 1979 Suomen rannikkoa, mutta viranomaiset vähättelivät uhkaa. Neuvostoliittoa ei haluttu ärsyttää.
"Pidetään peukkuja, että tuuli kääntyy", merenkulkuhallituksen pääjohtaja sanoi televisiossa.
Tuuli kääntyikin, ja valtaosa öljystä kulkeutui Tukholman saaristoon. Sieltä sitä kerättiin yli 2000 tonnia.
Turun saaristo säästyi täpärästi, Ahvenanmaa ei. Vapaaehtoiset ja varusmiehet keräsivät mustaa liejua ämpäreihin ja muovikasseihin. Toukokuussa öljyä tuli rannoille yhä, ja siivottuja alueita piti puhdistaa uudestaan. Tuhansia lintuja kuoli, kun ne tahriutuivat öljyyn ja paleltuivat.
Ahvenanmaan rannoilta siivottiin kaikkiaan 650 tonnia raakaöljyä. Yhtä suurta öljyonnettomuutta ei ole sittemmin tapahtunut Suomessa.
Nyt Jari Rintamaa valitsee kännykän muistista ensimmäisen numeron ja herättää ympäristökeskuksen yli-insinöörin Kalervo Jolman, joka on viettämässä viikonloppua Piikkiössä. Yhdessä sovitaan, että tilanne vaatii täyshälytyksen: kaikki öljyntorjunta-alukset pitää saada liikkeelle. Rintamaa soittaa öljyntorjunta-alusten päivystyspisteisiin ja hälyttää myös rannikon pelastuslaitokset. Sitten hän laatii Suomen naapurimaille ilmoituksen ja avunpyynnön ja lähettää ne eteenpäin.
Seuraavaksi hänen pitää käskeä ympäristövahinkojen torjuntaryhmän jäsenet ja viestintäihmiset töihin Mechelininkadulle ja ilmoittaa onnettomuudesta myös ylimmille ympäristövirkamiehille. Soittokierrokseen kuluu runsas tunti.
Suomen kolmesta suurimmasta öljyntorjunta-aluksesta valmiusvuorossa on Halli. Se on laiturissa Pansion sotasatamassa Turussa, toisessa päässä Suomenlahtea.
Kello ei ole lauantai-iltana vielä yhtätoista, kun kapteeniluutnantti Kari Kiiskilän puhelin soi omakotitaloalueella Turun Kastussa. Hän on Hallin päällikkö. On hänen tehtävänsä huolehtia, että Halli on matkalla haveripaikalle viimeistään neljän tunnin kuluttua. Samalla pitää varmistaa, että mukana on kaikki, mitä tarvitaan.
Kiiskilä on 50-vuotias. Pitkän sotilasuransa aikana hän on saanut monta hälytyspuhelua ja tuntee rutiinin. Hän soittaa förstille, Hallin ensimmäiselle upseerille, ja sulloo reppuun sukkia ja alusvaatteita. Yhdeksän hengen miehistö viettää lauantai-iltaa eri puolilla Turun seutua, ja se pitää saada nopeasti kokoon.
Lovinan karille ajosta on kulunut vasta puoli tuntia.
62-metrinen Halli on yksi Suomen kolmesta tärkeimmästä öljyntorjunta-aluksesta. Siinä on tehokkaat laitteet ja isot säiliöt öljyn keräämistä varten. Laiva ei ole kaunis, mutta se sopii monenlaisiin tehtäviin: kun matkustajalaiva Estonia upposi, juuri Halli tyhjensi sen polttoainetankit.
Kiiskilä tekee laskelmia. Paljonko raskasta avomeripuomia tarvitaan? Sitä on valtion varastoissa eri puolilla rannikkoa 22 kilometriä. Puomit viedään paikalle miinalautoilla ja hinaajilla. Ruokaa Hallille ei ehditä hankkia, mutta laivan pakastimissa on aina muonaa pariksi kolmeksi päiväksi. Huoltoalus voi tuoda myöhemmin lisää.
Ei ehdi kulua neljää tuntia, ennen kuin Halli halkoo öistä Airistoa kymmenen solmun vauhtia. Kiiskilä seisoskelee komentosillalla korkealla merenpinnan yläpuolella. Vain tietokoneruutujen ja mittarien valot palavat. Viereisessä kokoustilassa korahtelee kahvinkeitin.
Hän tutkii näytöltä ensimmäistä ennustetta siitä, minne Lovinasta valuva öljy lähtee ajautumaan. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi on jo laatinut sen säätietojen perusteella.
Kun Suomenlahdella tapahtuu öljyonnettomuus, öljy voi kulkeutua minne vain. Se voi ajelehtia hitaasti tai yllättävän nopeasti. Kaikki riippuu olosuhteista: tuulesta, meriveden virtauksista, Suomenlahden muodosta ja vuodenajasta.
Musta raakaöljy voi olla saariston mökkirannoilla alle vuorokaudessa, jos tuulee kovaa. Tai sitten se saattaa jäädä pitkäksi ajaksi kuljeksimaan avomerelle ajautumatta rantaan.
Luonnossa toimii entropian laki: lopulta öljyä on joka paikassa. Mereen syntyy pyörteitä, se on kuin karuselli, josta asioita sinkoilee eri suuntiin. Estonialta peräisin olevia tavaroita löytyi myöhemmin Suomenlahden eri rannoilta.
Kiiskilä vilkaisee tietokoneeltaan sääennustetta. Kotkan rannikolla tuulee tänä yönä idästä. Se on se sattuman sormi, joka tapahtumia nyt rupeaa ohjailemaan.
Lovinan ympärillä leviävä öljylautta lähtee liikkumaan hitaasti länteen.
Hallilla on Suursaaren vesille vielä 20 tunnin matka.
Jari Rintamaa istuu taksissa matkalla Keravalta ympäristökeskukseen Helsingin Mechelininkadulle. Sinne perustetaan Lovinan onnettomuuden johtokeskus.
Alkaa olla puoliyö. Rintamaa istuu takapenkillä, puhuu puhelimessa ja tekee merkintöjä päivystäjän siniseen kirjaan. Niistä voi myöhemmin selvittää, miten viranomaiset toimivat onnettomuuden alkuvaiheessa.
Ympäristöministeriön päivystäjälle pitää soittaa tilannepäivitys. Tämän tehtävä on informoida ministereitä ja valtioneuvostoa. Myös pääministeri Jyrki Katainen herätetään hyvissä ajoin ennen kuin hän lähtee tv-studioon Pasilaan, jossa hänellä on aiemmin sovittu tapaaminen. Saman tien hän peruuttaa Sastamalaan ja Tampereelle suunnitellut vaaliesiintymisensä ja jää seuraamaan öljyntorjuntaa Helsinkiin.
Taksi kääntyy Lahdentieltä Sturenkadulle. Rintamaa näkee Yleisradion tv-tornin valot. Kohta Lovinan öljyonnettomuudesta pitää kertoa myös tiedotusvälineille, mutta sen hoitavat ympäristökeskuksen tiedottajat.
Pian suomalaiset heräävät uutiseen: Suomenlahdella on tapahtunut vakava öljykatastrofi.
Sunnuntaiaamu valkenee pilvisenä ja sateisena. Lovina on laskenut ankkurit Suursaaren länsipuolelle, Suomen ja Venäjän aluevesien rajalle. Sen valtava hahmo seisoo nyt niin lähellä Kotkaa, että jos olisi kirkas sää, pohjoisesta horisontista voisi erottaa satamanosturit.
Itäkaakosta käy navakka tuuli, yhdeksän metriä sekunnissa.
Lovinan öljystä on kasvanut lautta, joka on lähtenyt kulkeutumaan länteen. Päälautta on kuusi kilometriä pitkä ja kaksi kilometriä leveä. Sunnuntaiaamun aikana se on liikkunut Suomen vastuualueelle.
Tämän näkee ilmakuvista, joita Rajavartiolaitoksen Dornier-lentokone käy ottamassa aamupäivällä. Samalla kun se kaartelee öljylautan yllä, lentokone ilmoittaa Hallin komentosillalle tarkkoja tietoja öljyn sijainnista. Lautta piirretään myös kaikkien viranomaisten yhteiseen tilannekuvajärjestelmään, josta sitä seurataan onnettomuuden johtokeskuksessa Mechelininkadulla.
Löyhkä merellä on pökerryttävä. Raakaöljyssä on sekä öljyn kevyitä että raskaita osasia, ja nyt kevyet ainesosat ovat alkaneet haihtua. Kaasupilvi on paloherkkä ja myrkyllinen.
Kahdeksan tunnin kuluttua pääosa kevyistä öljyjakeista on haihtunut. Sitten haihtuminen hidastuu. Ensimmäisen vuorokauden aikana Lovinan öljystä haihtuu noin viidesosa ja viiden vuorokauden aikana noin kolmasosa.
Mutta samalla tuuli ja aallokko sekoittavat merivettä ja öljyä. Aluksi muodostuu dispersiota, jossa öljy hajoaa pieninä pisaroina muutaman metrin pintavesikerrokseen. Seuraavaksi syntyy emulsiota, jossa öljyn seassa on pieniä vesipisaroita. Tällainen öljy–vesi-emulsio on suklaavanukkaan näköistä ruskehtavaa, sitkeää vaahtoa, ja sen tilavuus voi kasvaa jopa nelinkertaiseksi alkuperäiseen öljymäärään verrattuna. Lisäksi sitä on vaikeampi kerätä.
Pienemmistä öljyntorjunta-aluksista kaksi on ehtinyt haveripaikan lähistölle, ja ne alkavat kerätä öljyä. Avomerellä on sen verran aallokkoa, että kerääminen on vaikeaa, vaikka öljy tasoittaakin aaltoja.
Isommista aluksista Louhi ja Hylje lähtevät Upinniemen laivastoasemalta haveripaikalle heti sunnuntaiaamun aikana, kun ajomiehistö on koossa. Sen jälkeen niillä on alueelle useiden tuntien matka. Jäänmurtaja Kontio on jo matkalla. Viron öljyntorjunta-alusta Kindral Kurvitsia valmistellaan lähtöön, samoin Venäjän Karevia.
Maanantaina iltapäivällä onnettomuudesta on kulunut runsaat puolitoista vuorokautta. Halli, Hylje ja Louhi ovat saapuneet Suursaaren vesille ja aloittaneet öljyn keräämisen. Näky alusten etukansilla on epätodellinen: valkoisia suojahaalareita, huppuja, kaasunaamareita.
Paikalle on saapunut myös miinalautta puomilastissa, neljä hinaajaa ja lisää pienempiä öljynkeräysaluksia Suomesta ja Virosta. Venäjältä on tulossa vielä kaksi öljynkeräysalusta.
Miinalautan kannella lumivalkeat hahmot ohjaavat kelalta auki purkautuvaa mustaa kumimattoa, suhauttavat siihen ilmaa ja päästävät pala palalta veteen. Kettinki kalisee.
Tuuli on laantunut, ja hinaajaparit ovat alkaneet puomittaa Lovinan öljylauttaa pitääkseen sen yhtenäisenä.
Ihmisten rinnalla musta kumipuomi näyttää jättimäiseltä. Mutta kun se pudotetaan mereen, mittakaava muuttuu, ja puomi kutistuu lakupötköksi, jota aallot nostavat ja laskevat.
Öljylautta on kasvanut kahdeksan kilometriä pitkäksi ja neljä kilometriä leveäksi. Se peittää yli 30 neliökilometriä avomerta. Ei sellaista vesialuetta voi sulkea puomeilla. Öljyn kulkua voi vain rajoittaa ja suunnata. Kaksi hinaajaa voi hallita juuri ja juuri kahta kilometriä puomia muttei enää siirtää sitä. Ne joutuvat ajamaan öljyn mukana.
Kukaan ei tiedä, paljonko Lovinan öljyä on Suomenlahdella. Mechelininkadulla yli-insinööri Kalervo Jolma tutkii ilmakuvia ja tekee laskelmia.
Hänen arvionsa on tyly: 30 000 tonnia.
Ehkä vähemmän, ehkä enemmän.
Kukaan ei tiedä.
Jos Lovinan öljysäiliöistä on vaurioitunut yhden sijasta kaksi, tämä on Itämeren kaikkien aikojen pahin öljyonnettomuus.
Ympäristökeskus on nimennyt Kalervo Jolman operaation johtajaksi. Suomessa ei ole häntä kokeneempaa öljyntorjunnan ammattilaista. Jolman vakavat, uurteiset kasvot näkyvät kohta jokaisessa television uutislähetyksessä.
Hänen viestinsä on huolestuttava: öljyä on niin paljon, etteivät Suomi, Venäjä ja Viro pysty saamaan sitä kokonaan talteen.
Se 30 000 tonnia on vasta tavoite, joka saavutetaan ehkä vuonna 2015. Sitä ennen Suomenlahdelle tarvitaan lisää öljyntorjunta-aluksia. Suomi, Ruotsi ja Venäjä ovat hankkineet uutta suurta aluskalustoa, Viro ei vielä.
Jolma on ollut valveilla toista vuorokautta. Seuraavana yönä hänen on pakko nukkua muutama tunti. Ympäristökeskuksessa on sitä varten lepohuone.
Tiistaiaamu. Lovinan onnettomuudesta on kulunut kaksi ja puoli vuorokautta. Hallin komentosillalla Kari Kiiskilä tuijottaa ohutta mustaa kalvoa meren pinnassa. Halli liikkuu öljylautan keskellä hitaasti parin solmun nopeutta ja imuroi öljyä kyljissä olevien aukkojen kautta. Miehistö työskentelee neljän tunnin vuoroissa läpi vuorokauden.
Mitään tällaista Kiiskilä ei ole nähnyt aikaisemmin, vaikka hän oli mukana keräämässä öljyä Virossa tammikuussa 1993, kun koko Koplin lahti Kihnussa oli öljyn peitossa.
Kaikkialla, minne katsoo, meri kiiltää öljystä. Kun kannella vuorossa olleet tulevat sisään alukseen, heidän päätään särkee ja heitä huimaa. Kiiskilä miettii, pitäisikö miehistöä vaihtaa tavallista tiuhempaan.
Musta kalvo saa avomeren näyttämään omituisen tyyneltä. Etelään muuttomatkalla oleva tuhansien allien parvi laskeutuu lepäämään suoraan öljyyn. Säikähtäneet linnut räpiköivät takaisin ilmaan, mutta niiden höyhenet ovat jo öljystä raskaat. Ilman ihmisen apua ne eivät selviä.
Kiiskilä näkee komentosillalta Louhen ja Hylkeen hahmot. Nekin kyntävät hitaasti merta. Keräimet niiden laidoilla näyttävät pieniltä siiviltä.
Tuuli on alkanut tyyntyä. Olosuhteet ovat parhaat mahdolliset öljyntorjuntaan. Merelle on saatu jo yli 30 torjunta-alusta, ja lisää on matkalla kaikista Itämeren maista.
Silti työ etenee hitaasti. Koko ajan öljylautta liikkuu kohti rannikkoa. Koko ajan aikaa kuluu.
Hallin tankit vetävät toistatuhatta tonnia. Kun ne täyttyvät, ne pitää tyhjentää. Siksi merelle on määrätty Kotkan satamasta tyhjä rannikkotankkeri. Näin Hallin ei tarvitse ajaa välillä satamaan.
Kun lautta on vielä yhtenäinen, öljyä saadaan talteen noin 5000 tonnia vuorokauden aikana. Sitten työ hidastuu.
Öljyntorjunnassa kolme ensimmäistä vuorokautta ovat tärkeimmät. Öljyä pitäisi saada kerätyksi mahdollisimman paljon, kun se on vielä avomerellä. Se on tehokkainta ja edullisinta. Kun öljy ajautuu rannikolle saarten sekaan, asiat mutkistuvat: vesi on liian matalaa isoille torjunta-aluksille, ja saaret ja rannat puhkovat öljyn hajanaisiksi lautoiksi.
Hitainta – ja kalleinta – öljyn kerääminen on käsityönä rannoilta. Lusikallinen kerrallaan.
Suomalaiset ovat jännittäneet koko viikon, minne Lovinan öljy kulkeutuu. Mökkiläiset Porvoosta Haminaan ovat pelänneet uimarantojensa puolesta. Mutta tuuli on pysynyt itäkoillisessa.
Lovinan öljylautta kulkee avomerellä ensin länteen ja sitten etelään. Sen jälkeen se lähtee ajelehtimaan kaakkoon.
Siellä on Viro.
Keskiviikkona tuuli nousee uudelleen ja yltyy torstain kuluessa kovaksi. Puuskissa mitataan 20 metrin sekuntilukemia. Aallokko lyö kumipuomien ylitse, ja tonneittain öljyä karkaa omille teilleen. Välillä Kiiskilä joutuu keskeyttämään torjuntatyöt, kun aallot heittävät öljyn Hallin keräimien yli.
Tuuli painaa öljyä kohti Viron rannikkoa, ja torjunta-alukset seuraavat mukana. Öljy näyttää osuvan rantaan sata kilometriä Tallinnasta itään. Siinä kohdassa on Kundan kaupunki.
Virolaiset ovat saaneet lyhyemmän tikun, ja suomalaiset huokaisevat helpotuksesta. Länsi-Virumaan maakunnassa aletaan valmistautua.
Ennen rannikkoa öljyn tielle sattuu kaksi asumatonta pikkusaarta: Uhtju ja Sala. Ne ovat Natura-aluetta, sillä niillä pesii muun muassa erittäin uhanalainen etelänsuosirri. Saarilla elää myös harmaahylkeitä ja norppia.
Virolaiset yrittävät pitää öljyn pois Uhtjun ja Salan matalilta rannoilta puomeilla, mutta aallot nostavat öljyn puomien yli. Musta mönjä alkaa kuorruttaa Uhtjun hienoja hiekkarantoja.
Öljy etenee saarten ohi, lauttaan muodostuu kaksi pitkää pyrstöä, ja se alkaa hajota osiin. Näyttää siltä, että öljy ajelehtii rantaan heti Kundan kaupungin itäpuolelle.
Letipean niemillä ja hiekkaisilla rannoilla on toinen Natura-suojelualue. Siellä on myös kahdeksan metriä korkea Ehalkivi, Pohjois-Euroopan suurin siirtolohkare. Kohta öljy saartaa senkin.
Kun öljylautta lähestyy Uhtjun saarta eikä sääennuste lupaa tuulen kääntyvän, Agni Kaldma alkaa pelätä pahinta, . Hän tuijottaa viranomaisilta saamiaan karttoja. Vapaaehtoisia tarvitaan satoja. Yksi öljynkerääjä jaksaa työskennellä ehkä kolme päivää. Sitten hänen tilalleen on saatava uusi.
Kaldma johtaa Eestimaa looduse fondin eli Viron luonnonsäätiön vapaaehtoisia öljyntorjuntajoukkoja. Rekisterissä on 1500 ihmisen nimet, ja heistä 500 on koulutettu siivoamaan öljyvahinkoja. Suomessa WWF:n reservissä on enemmän väkeä, 6700 ihmistä, mutta kuka maksaisi suomalaisten matkat Viroon.
Kaldma soittaa jälleen Suomen WWF:ään, johon hän on ollut viime päivinä tiiviisti yhteydessä. Nyt hän pyytää välittämään viestin: jos joku suomalainen haluaa tulla omalla kustannuksellaan Viroon, Kaldma toivottaa tervetulleeksi.
Hän lähettää tekstiviestin virolaisille vapaaehtoisille. Muutamia kymmeniä ihmisiä lupaa tulla heti. Ilmoittautujia on myös Suomesta.
Lauantaiaamuna, kuusi päivää Lovinan onnettomuuden jälkeen, Agni Kaldma kävelee öljyn tahrimalla rannalla Viron pelastusviranomaisten kanssa. Öljyä on jo useiden kilometrien alueella. Se kasautuu paksuksi mustaksi mönjäksi, joka tarttuu kumisaappaisiin.
Enää ei ole kiirettä, öljy on jo rannassa.
Tärkeintä on huolellinen organisointi. Rantoja aletaan puhdistaa kaistale kerrallaan, ja puhdistetut kohdat rajataan tarkasti likaisista.
Vapaaehtoiset jaetaan "likaisiin" ja "puhtaisiin". "Likaiset" kaapivat öljyistä hiekkaa muovipusseilla vuorattuihin ämpäreihin. "Puhtaat" sulkevat puolitäydet muovipussit nippusiteillä ja kantavat ne pois.
Näky on lohduton. Hahmot valkoisissa kertakäyttöhaalareissaan kyykkivät hiekassa lasten muovilapiot kädessä. He liikkuvat kömpelösti, sillä kylmällä rannalla on oltava paljon päällä.
He ovat teipanneet haalarin hihat harmaalla ilmastointiteipillä tiukasti kiinni kumihansikkaisiin ja lahkeiden suut kumisaappaisiin – täällä ei voi pysähtyä räpläämään kännykkää. Kasvoja peittävät suojalasit ja hengitysmaskit.
Työ on raskasta ja ikävää ja rasittaa selkää. Valkoiset hahmot etenevät hiljaisena rintamana. Kaikki tapahtuu sietämättömän hitaasti.
Illalla öljyiset varusteet kerätään jätesäkkeihin. Niitä voi käyttää vain kerran. Säkit kuljetetaan ongelmajätelaitokselle. Sinne päätyy myös rannoilta kerätty hiekansekainen öljy.
Kerääjien työn tulokset näyttävät mitättömiltä, kun näkee, miten paljon öljyä yhä on.
Paljonko sitä on rannalla? Mahdotonta sanoa. Satoja tonneja varmasti. Ehkä tuhat tonnia, mahdollisesti kaksituhatta. Sekin olisi vain viidestoistaosa Lovinasta vuotaneesta lastista.
Viisikymmentä täysperävaunullista säiliöautoa.
Rannan tuntumassa torjunta-alukset koettavat pitää puomeja paikoillaan. Merenkäynti on välillä kovaa, ja puomit irtoilevat ankkureista ja karkaavat. Silloin kertaalleen siivottuun rantaan lorahtaa lisää öljyä.
Puhtaat valkopukuiset kutsutaan takaisin.
Lovinan karille ajosta on viikko. Merellä on yhä yksittäisiä pienempiä öljylauttoja. Halli ja muut torjunta-alukset yrittävät kerätä öljyä sieltä, missä sitä kasautuu.
Aina jostain tuntuu ilmestyvän lisää öljyä.
Eri puolilta Pohjois-Viroa on alkanut löytyä öljyyntyneitä lintuja. Erityisen paljon löytyy öljyisiä alleja, pilkkasiipiä ja lapasotkia, joiden talvimuutto on vielä kesken. Birdlifen asiantuntija arvioi, että 10–15 prosenttia Suomen allikannasta on tuhoutunut.
Öljyn tahrima merilintu on surkea mytty, jonka höyhenpeite ei hylji vettä. Puhdas höyhenpeite on kuin vetoketju: kun höyhenten väkäset tarttuvat toisiinsa, syntyy vedenpitävä pinta. Öljyinen lintu kastuu ja paleltuu kuoliaaksi. Se saattaa myös niellä öljyä, kun se yrittää puhdistaa höyheniään. Silloin maksan ja munuaisten toiminta heikkenee.
Viron luonnonsäätiö on pystyttänyt telttoihin lintujen hoito- ja pesuyksikön, mutta se ei riitä. Myös Suomen viranomaisten lintujenhoitokontit on tuotu paikalle. Lintuja pesevät virolaiset ja suomalaiset vapaaehtoiset.
Ihmiset kuljettavat löytämiään lintuja pestäviksi pahvilaatikoissa ja lemmikkien matkabokseissa. Hoito on hidasta, ohjeet pikkutarkat. Yhden linnun pesu lämpimällä vedellä voi viedä kahdelta ihmiseltä tunnin, sillä öljy ei irtoa helposti.
Pesun jälkeen linnut toipuvat hoitolassa. Jokainen saa potilaskortin. Kuolleet kerätään jätesäkkeihin, pakastetaan, lasketaan, tutkitaan ja lopulta hävitetään. Lovinan öljy on muuttanut Suomenlahden linnut ongelmajätteeksi.
Agni Kaldma näyttää öljyn tahrimia lintuja valokuvaajille, joita saapuu seuraamaan lintuhoitolan työtä. Linnut ovat Itämeren pahimman öljyonnettomuuden näkyvimmät uhrit. Siksi ne, surulliset mustat mytyt, päätyvät kansikuviin.
Kukaan ei vielä tiedä, mitä muuta Lovinan öljy saa aikaan luonnossa. Itämeri on vähäsuolainen ja kylmä meri, ja lajeja on vähemmän kuin valtamerissä. Jos eliöyhteisöstä katoaa öljylle herkkä laji, vapautuneen ekolokeron valtaa toinen, ja muutos voi olla pysyvä.
Sitten valokuvaajien ja toimittajien käynnit harvenevat, kunnes Kaldman puhelin ei enää soi. Syyriassa soditaan. Bostonin maratonilla räjähtää. Vihaiset kairolaiset osoittavat taas mieltään. Lovinan onnettomuus jää uusien uutisten alle.
Marraskuun lopussa lumi sataa Kundan hiekkarannoille. Työt on pakko lopettaa ja siirtää kevääseen. Öljypaakut peittyvät paksuun märkään lumeen.
Lovinan kreikkalaisen varustamon valitsema pelastusyhtiö on kuljettanut vuotavan aluksen telakalle.
Toimittajat ovat alkaneet kysellä rahasta. Kuka korvaa, kenen on vastuu, paljonko tuhlautuu veronmaksajien rahoja. Lovinan varustamon omistajaa George Economouta vaaditaan tulemaan Viroon, mutta häntä ei näy.
Lakimiehet useassa maassa valmistautuvat pitkiin neuvotteluihin. Mutta ennen kuin korvauksista päätetään, Suomen, Viron ja Venäjän valtiot joutuvat maksamaan öljyntorjuntaoperaation kustannukset itse.
Miljoonia euroja kuluu, eikä niitä välttämättä saada takaisin.
Lovina on liittynyt synkkään listaan:
Torray Canyon Britanniassa vuonna 1967.
Amoco Cadiz Ranskassa vuonna 1978.
Antonio Gramsci Latviassa vuonna 1979.
Exxon Valdez Alaskan edustalla 1989.
Sea Empress Walesin vesillä 1996.
Erika Biskajanlahdella 1999.
Prestige Espanjan ja Ranskan rannikolla 2002.
Lovina Suomenlahdella 2012.
Merten suuret öljyonnettomuudet muistetaan tankkerien nimistä kuin muinaiset taistelut. Junnaavilta taisteluilta ne vaikuttavatkin:
Exxon Valdez vuoti Alaskan rannikolle 40 000 tonnia raakaöljyä. Öljy-yhtiö Exxon käytti siivoukseen yli kaksi miljardia dollaria, ja oikeutta sitä vastaan käytiin vuosikausia.
Huonokuntoinen Erika – Maltan lippu, intialainen miehistö, italialainen omistaja – katkesi myrskyssä Biskajanlahdella vuonna 1999 ja upposi. Noin 20 000 tonnia raskasta polttoöljyä valui mereen, ja 400 kilometriä rannikkoa likaantui. Oikeutta ranskalaista öljy-yhtiö Totalia vastaan käytiin toistakymmentä vuotta.
Kreikkalainen säiliöalus Prestige sai myrskyssä repeämän vuonna 2002. Lähimaat kielsivät sen hinaamisen satamiinsa. Se kallistui, katkesi ja upposi, vajosi 3,5 kilometrin syvyyteen ja vuoti mereen yli 50 000 tonnia raskasta polttoöljyä. Kalastus ja matkailuelinkeino kärsivät, kymmenettuhannet menettivät työnsä.
Oikeudenkäynti Prestigen kapteenia vastaan alkoi vasta kymmenen vuotta onnettomuu-den jälkeen.
Lovina saadaan hinatuksi telakalle juuri ennen kuin Suomenlahti alkaa jäätyä. Joulusta tulee valkoinen. Lumen alla on mustaa öljyä.
Huhtikuu 2013. Pohjolaan saapuu uusi upea kevät. Lumi sulaa.
Kundan rannoilla alkaa uurastus:
Suojahaalarit, ilmastointiteippi, hanskat, saappaat, äyskäri, ämpäri, jätesäkit.
Kun lumi sulaa, on taas kiire. Lintujen kevätmuutto lähestyy. Uhtju ja Sala on saatava puhtaiksi ennen kuin etelänsuosirrit tulevat.
Vapaaehtoisia on yhä vähemmän. Agni Kaldman tekstiviesteihin ei enää vastata. Vain sinnikkäimmät öljynkerääjät tulevat uudestaan.
Suomenlahden vastarannalla Kotkan ja Loviisan saaristossa mökkiläiset laskevat veneitä veteen. He ihmettelevät sinne tänne rantakivikkoon takertuneita yksittäisiä öljypaakkuja.
Meri on kuin karuselli, yli-insinööri Kalervo Jolma sanoo toimittajille, jotka soittavat hänelle ja ihmettelevät asiaa.
Kuvitelma päättyy tähän. Nyt palataan takaisin siihen todelliseen hetkeen lokakuussa 2012, jolloin öljytankkeri Lovina oli seitsemän minuutin päässä Suursaaren matalikosta ja öljykatastrofista.
Katajanokan meriliikennekeskuksessa Matti Korhonen katseli tietokoneidensa ruutuja. Edessä oli pitkä työvuoro.
Kello 22.15 Korhonen vilkaisi ruudulta öljytankkeri Lovinaa. Se oli vielä Venäjän vesillä, mutta jotain oli pielessä. Alus oli menossa suoraan kohti Suursaaren länsipuolen matalikkoa.
Korhonen tuijotti Lovinan piskuista kuvaketta tietokoneen ruudulla. Se ei muuttanut kurssiaan.
Pöydällä hänen vasemmalla puolellaan oli lankapuhelin. Alusliikenneohjaajat kutsuvat sitä leikillään kekkospuhelimeksi, sillä siinä on suoravalintanumerot Pietarin ja Tallinnan meriliikennekeskuksiin kuten presidentti Kekkosella aikoinaan Kremliin.
Korhonen kääntyi toimistotuolillaan ja tarttui kuulokkeeseen.
Hän painoi puhelimen ylintä nappia.
Tuuuuuuuuuut.
"St. Petersburg Traffic", Korhosen kollega Pietarista vastasi.
"Yes. Good evening", Korhonen aloitti. "VTS operator from Helsinki Traffic." (Hyvää iltaa. VTS-operaattori Helsinki trafficista.)
"Hyvää iltaa."
Korhonen: "There is one tanker, Lovina. Lovina." (On tankkeri, Lovina. Lovina.)
"Lovina?" Venäläinen liikenteenohjaaja varmisti nimen.
Korhonen: "Rodšerin reitillä, menossa kohti 13,6 metrin matalikkoa."
"Okay, I see. I see, yes. Thank you very much." (Ok, näen sen, kiitos paljon.)
Korhonen piteli yhä puhelinta. Hän kuuli, miten St. Petersburg Traffic ryhtyi kutsumaan Lovinaa VHF-radiolla: "Lovina, Lovina, St. Petersburg Traffic. . ."
Korhonen: "Okay, bye."
"Okay, thank you very much. Bye", Pietari hyvästeli Korhosen.
"Bye bye", Korhonen toisti.
Kuvaruudultaan hän näki, miten Lovina alkoi hitaasti kääntyä pohjoiseen oikealle väylälle. Ehtisikö se? Sen nopeus oli pudonnut 10,8 solmuun.
Korhonen seurasi, miten Lovinan pieni kuvake kääntyi takaisin oikeaan suuntaan.
Tankkeri oli täpärästi välttänyt karikon.
Jos se olisi ollut vanhempi, se ei olisi pystynyt yhtä äkkinäiseen käännökseen.
Puhelin pöydällä soi. Kello oli 22.24.
"Kiitos", venäläinen kollega sanoi.
Kirjoitus perustuu haastatteluihin sekä Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen säätietojen pohjalta tekemiin mallilaskelmiin.
M/T Lovinan matka Suomenlahdella ja puhelu Helsingin ja Pietarin alusliikenneohjaajien välillä on Liikenneviraston tallenteista. Lovinan aiemmat matkat on selvitetty marinetraffic.comin tallenteista. Kreikkalaisesta TMS Tankers -varustamosta ei vastattu yhteydenottoihin. Kun Kuukausiliite meni
painoon, Lovina oli matkalla Karibianmerellä. Suomenlahdella kulkee joka päivä noin 20 öljytankkeria. Niin tänäänkin.
